Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Haastattelu: Miley Cyrusin Hannah Montana siirtyi valkokankaalle

Vappuviikonloppuna ensi-iltansa saanut Hannah Montana: The Movie on elokuva nuoresta Miley Stewartista, joka tunnetaan poptähti Hannah Montanana. Vain muutama ihminen tietää tähden todellisen henkilöllisyyden. Parrasvalojen äityessä liian kirkkaiksi Miley palautetaan juurilleen Tenneseehen koulun ja ystäviensä pariin. Kotiseudulla odottavat kuitenkin uudet yllätykset ja seikkailut...

Hannah Montana on alunperin kolmisen vuotta sitten alkanut Disney Chanelin televisiosarja, joka on saanut myös Emmy-ehdokkuuden. Suomessa sarja alkoi viime syksynä. Poptähteyteen perustuva tv-sarja on poikinyt pari suosittua levyäkin ja nyt elokuvan myötä saatavilla on lisää Hannah Montanan esittäjän, Miley Cyrusin laulamia kappaleita. Hannah Montana -musiikin lisäksi Miley Cyrus on julkaissut vuonna 2008 oman levynsä Breakout.

Miley Cyrus on itsekin Tennesseen kasvatteja ja tv-sarja onkin varsin lähellä 16-vuotiaan näyttelijättären sydäntä. Molemmat Mileyt ovat kotoisin Tennesseestä, syntyneet samana päivänä ja tunnettuja poptähtiä. Osavaltion pääkaupungilla Nashvillella onkin erityinen paikka Miley Cyrusin sydämessä.

- Kotiseudullani on ollut suuri vaikutus siihen, kuka olen. Siksi myös elokuva ja sen musiikki ovat minulle erityisen tärkeitä. Esimerkiksi isäni esittämä Back to Tennessee sekä You’ll Always Find Your Way Back Home kertovat juuri Nashvillestä, joten samastun niihin ja elokuvaan tosi voimakkaasti.

Paluu kotiseudulle ja omille juurilleen onkin elokuvan lisäksi myös soundtrackin kappaleiden kantava teema.

- Miley Stewart haluaa pitää kiinni normaalista elämästään. Ei hän hän ole rocktähteydestä luopumassa, mutta hän haluaa ja tarvitsee siihen etäisyyttä.

Elokuvaa tehtäessä musiikki toimi myös johdantona näyttelemiseen.

- Musiikin kautta sai tuntumaa tulevaan tuotantoon ja aavistuksen siitä, minkälainen elokuva oli edessä. Osa äänityksistä tehtiin ennen varsinaista elokuvaa ja osa vasta näyttelyurakkani jälkeen. Musiikin tekeminen oli huomattavasti helpompaa jälkikäteen, kun kohtaukset olivat tiedossa. Mutta oli vain hauskaa, että tekovaiheessa oli pakka hieman sekaisin.

Usein soundtrack on elokuvan kylkiäinen, mutta tässä tapauksessa molemmat kertovat samaa tarinaa omin keinoin ja siten voivat tukea toisiaan.

- Elokuvan musiikki voi olla kuin johdatus itse elokuvaan, vaikka se toimiikin sellaisenaan. Toivoisinkin, että kuullessaan tätä musiikkia ihmiset kiinnostuisivat myös itse elokuvasta ja haluaisivat nähdä sen.

- Sitten taas ne, jotka ovat jo nähneet leffan, varmaan myös näkevät musiikissa kohtauksia elokuvasta ja niillä on erilainen merkitys. Elokuvassakin lauluja näkee matkan aikana, se on samalla vähän kuin johdatus kappaleisiin.

Cyrus ei ehtinyt itse osallistua kuin yhden kappaleen kirjoittamiseen (Don’t Walk Away), koska näyttelemisen kanssa oli tiukka aikataulu. Hän on kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen.

- Saimme kasaan hienon kokoelman lauluja, joista olen todella ylpeä. Niitä on hauskaa kuunnella, koska ne muistuttavat elokuvasta ja inspiroivat minua edelleen. Nämä laulut saivat minut tekemään entistä enemmän työtä elokuvan eteen.

Ensimmäinen elokuvan tiimoilta julkaistu sinkku, The Climb, on kantrihenkinen balladi, joka kertoo matkanteosta ja pyrkimisestä määränpäähänsä.

- Biisi ei ole ainoastaan leffan tai sarjan faneille, vaan oikeastaan kenelle tahansa, missä tahansa. Kaikki voivat samastua tähän biisiin, koska se on täysin totta: ei kyse ole vain määränpäästä ja pääsemisestä sinne, vaan matkasta ja sen vaiheista. Samalla kyse on työstä, jota tekee sen eteen, mitä todella rakastaa.

- The Climb on myös täynnä inspiraatiota, rohkeutta ja voimaa. Siinä on kyse sisäisestä voimasta. Aina tulee haasteita ja vastoinkäymisiä, mutta lopulta kaikki on itsestä kiinni.

Miley Cyrus myöntääkin, että kappale on hänelle itselleen erityinen.

- Minulla on vielä tosi paljon tehtävää. Haluan mennä ja kokea. Kappale muistuttaa, ettei sitä ole oikeastaan koskaan huipulla - aina on lisää paikkoja, joihin mennä.

The Climbista on myös julkaistu musiikkivideo, jossa Miley sai näytellä myös elokuvan ulkopuolella. Video kuvattiin green screen -tekniikalla, missä näytteljä näyttelee pelkän vihreän kankaan edessä ja tausta lisätään myöhemmin. Nuorelle näyttelijättärelle kokemus oli uusi ja erilainen - ja hauska.

- On hullua tehdä töitä sillä tavalla! Mutta sen jälkeen oli tosi kiva nähdä itsensä keskellä Grand Canyonia.

Hieman toisenlainen on kappale Let’s Get Crazy, joka Mileyn mukaan on ”hauskanpitokappale”.

- Kappaleessa on lähtökohtaisesti kyse hauskanpidosta ystävien kesken. Tämän elokuvan kappaleista Let’s Get Crazy on selkein biletysbiisi. Se soi elokuvassa kohtauksessa, jossa Lilly viettää 16-vuotissynttäreitään, kun Hannah Montana ilmestyy paikalle. Biisi kutsuu, suorastaan pakottaa tanssimaan ja pitämään hauskaa!

Vaikka elokuvan kantava teema on musiikki, ei kyse ole kuitenkaan musikaalista. Ainoan poikkeuksen tekee elokuvan kohtaus, jossa soi varsinainen Hoedown Throwdown.

- Elokuvassa on todellakin paljon tanssittavia kappaleita, mutta emmehän me koko ajan ole tanssimassa ja laulamassa - ei tämä ole mikään musikaali. Hoedownissa pääsemme kuitenkin senkin pariin, kun koko näyttelijäkaarti ja vähän taustaporukkaakin voi nähdä tanssimassa. Yhteinen musikaalinen kohtaus tuo Mileyn ja koko kaupungin hieman lähemmäs toisiaan, ja hän alkaa ymmärtää kotiseutunsa todellisen merkityksen.

Mileyn tanssikuvioista vastaa koreografi Jamal Simms. Miley tunnustaakin, että Simms on mestari tanssikuvioiden takana.
- Tunnemme toisemme jo aika hyvin ja keskustelemme usein koreografioista - millon tarvitaan enemmän funkia, milloin hip hip -vibaa ja milloin taas kantrihenkeä. Tanssien suunnittelu on hauskaa yhteistyötä, mutta viime kädessä hän on kuitenkin todellinen suunnittelija ja pomo tanssien taustalla.

Monet leffan fanit ovatkin jo innostuneet esimerkiksi ”Hoedown Throwdownin” kuvioista, joihin voi perehtyä musiikkivideon kautta. Miley haluaakin kannustaa kaikkia pitämään hauskaa elokuvamusiikin parissa.

- Toivottavasti elokuvan ystävät pääsevät tanssimaan myös leffateatterissa!

Suomennos: Henri Lassander

©2018 Miley Cyrus/Hannah Montana - suntuubi.com